tiistai 28. kesäkuuta 2022

JUHANNUKSEN JA SYNTYMÄPÄIVÄNI JÄLKISATOA!!

 Tämä on pakko kertoa,vaikka kuinka höperöksi leimattais,saahan 88v ollakkin höppänä. Olen oikeasti syntynut vanhana juhannusaattona,eli 23.6-34. Ilmeisesti isälleni,joka oli hajamielinen kuten minäkin,tuli virhe ja hän ilmoitti tytön syntyneen juhannuspäivänä 24.6.No aina meillä kotona juhlittiin kuopuksen syntymää aattona,juhannuskoivujen koristaessa sisäänkäynnin molemmin puolin ja sireenit,sekä juhannusruusut täyttivät tuoksullaan koko Likosaaren ympäristön.Nyt täyttäessäni 88v,naureskelin olevani numerologisesti 7v(8+8=16,1+6=7) joten voin olla pikkutytön hupakko,kevyt keijukainen,tantsahdellen kellohameessa,niinkuin lapsena.

Käydessäni illalla nukkumaan,ollessani 88v+ 4 tuntia päälle,ajattelin miltäkähän minusta silloin tuntui neljän tunnin ikäisenä.Jotenkin vaivuin kuin puoliuneen,unen ja todellisuuden välimaastoon,kuin sisäinen filminauha alkoi pyörimään.Näin ja koin itseni äidin kainaloon,rintaa imien,puusohvassa,kudottu sinivalkoinen peitto molempien yli.Koin hetkittäin koti-ikävää sinne josta olin tullut.Siellä oli tuttu ryhmä olentoja,jotka kuitenkin kannustivat minua jatkamaan ikäänkuin lupaustani.toisaalta minua veti äidin lämpö ja läheisyys,ennenkaikkea rinnan lämpö ja tuoksu.Kuljin kuin kahden maailman välillä edestakaisin,ei ollut välimatkaa,vaan kaikki oli siinä samassa.Yhtä aikaa oli haikea ja riemullinen tunne,uuden ja tutun välimaastossa.

Seuraavana iltana kokeilin samaa,nyt 1 vrk lisää,ei onnistunut.Lienee ollut ainutkertainen synttärilahja? Tuon tapahtuman kertominen on ollut sitä vastoin voimakas,asteikossa 1-10,luokkaa 8-9.

Myöhemmin ajattelin nykyistä käytäntöä synnytyslaitoksissa,kun vauva,jos mahdollista tuodaan heti äidin rinnoille.Kriteereissä sanotaan että pihkamaito on tärkeä mm.ssa suoliston ja aivotoiminnan käynnistymiselle.Tässäpä taisi tulla yksi kriteeri lisää. Välillä oli myös aika,jolloin äiti ja vauva eristettiin toisistaa mukamas lepäämään.Kotisynnytyksissä sain toteuttaa luonnonsanelemaa systeemiä n.50 lasta sain auttaa maailmaan.Tuosta ajasta ja kokemuksesta olen tosi kiitollinen johdatukselle!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti