perjantai 15. huhtikuuta 2022

ULKOILLISTA,ULKOILLISTA,JÄÄKÖ MITÄÄN JÄLJELLE??

Tuossa viereisessä talossa on hoivakoteja kolmessa kerroksessa,Kontiolahdenkunnalla,Esperillä ja joku muu?Siinä oli yrittäjä ruokahuoltoa hoitamassa ja ulkopuolisetkin sai käydä syömässä,vaan ei ole enää.On kuulema ulkoistettu jollekkin ketjulle.Eipä se meille ole ongelma,mutta hämmästyttää,kummastuttaa,   pientä kulkijaa,tämä ulkoistamisen vyöry noin yleensäkkin.Lienee ollut lisä sysäys,jo aijemmille mietteilleni ulkoistamisen vimmallemme.Alkaapa tutntua,että talonpoikaisjärki ja oma ajattelukin on ulkoistettu,tai ainakin siihen suuntaan ollaan menossa. Pohdintani saattaa tuntua joistakin synkältä,tai ainakin vanhanaikaisilta,mutta minä koin virkistyväni,saavani kuin uutta eloa!!

Vastuu itsestä ja terveydestään,on ulkoistettu Lääkärille ja sairaalalle,joka puolestaan huomioi sinut vasta kun olet jo terveytesi menettänyt.Vai onko joku huomannut sos-ja terveysjulkaisuissa lauseita ennaltaehkäisevästä toiminnasta.Ennaltaehkäisevä toiminta ei lihota lääkejättien bisnestä,mutta voisi kyllä helpottaa hoitoalan paineita,jossa on krooninen vaje hoitajista,lääkäreistä,hoitopaikoista ja kunnan kukkaroissa.

Tämän elämän päätepysäkki on myös ulkoistettu ja kuolema on irrotettu elämästä ulkopuoliseksi,jota ei oikeastaan sovi mainita,eikä ole soveliasta tuoda lapsia sen äärelle hautajaisiinkaan(joittenkin mielestä)

Luonnonmukaisesta elämästä ja luonnosta olemme joutuneet ulkoistamaan(kaupungistuminen) itsemme niin,että elämykset tuoksuineen aletaan tuoda nykytaiteeseen(kiasma) jopa kirkkoon(tänä pitkäperjantaiaamuna tikkurilan kirkosta tuli esitys) Liikunta on yhä enemmän suuntautunut luonnollisesta ja luonnosta halleihin,punttisaleihin.

Ehkäpä tärkein ja kaiken pohjana,kivijalkana oleva Luoja-Jumala,on myös ulkoistettu.Hänet näemme kaukaisena,ihmisen kaltaisena olentona,tuomitsevana,rankaisevana,jopa pelottavana.Suoritamme arkea vähän kuin piilossa nurkan takana,ettei erheitämme huomattais.Otamme,jos otamme,Hänet juhlahetkiin mukaan,kuten näin Pääsiäisenä.

Mitäpä jos alkaisimme nähdä itsemme ja toinen toisemme jumalankuvina?Paavalin sanoin;En enää minä,vaan Kristus minussa ja Mestarin sanoin;Isä ja minä olemme yhtä ja edelleen;se jonka te teette yhdelle näistä pienemmistä,sen te teette minulle.Tämän tulisi toimia luonnollisesti arjessamme,ei rankaisun pelosta,vaan sydämestä rakkaudessa.Pyrkiessämme tähän suuntaan,Luojamme ei olisi ulkoistettu,vaan kumppanimme arjessa.Alkaisimme nähdä hänet jokaisen ihmisen katseessa,jopa hänen joka käyttäytyy vihamielisesti meitä kohtaan.Tuon yhteyden kautta,me olemme myös kaikki yhtä.

 Mieleeni nousee seppä Högmannin sanat Paavo Ruotsalaiselle; Yksi sinulta puuttuu,Jeesuksen Kristuksen sisäinen tuntemus. (Ooppera,Viimeiset kiusaukset,sekä elämakerta kirjana Paavo Rutsalainen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti