keskiviikko 9. toukokuuta 2018

LISÄÄ INTUITIOSTA

Edellä olen kertonut intuitiosta käytännön arkielämässä,tarkastellaampa asiaa syvemmän tietämyksen valossa ja kautta.

Olet ehkä miettinyt niinkuin minäkin,mistä taiteilija,keksijä ym.luovaa työtä tekevä ammentaa,vai matkiiko hän vain jo olemassa olevaa? Tuskimpa,koska silloinha ei syntyisi mitään uutta,vaan kaikki polkisi paikallaan.On jo kauan uumoiltu,että tieteelliseen tutkimukseenkin vaikuttaa tutkijan oma intuitio ja siihen taas omat uskomukset,asenteet,positiivisuus tai negatiivisuus. Puhutaan myös enenevässä määrin kokemuksellisen tiedon puolesta ja tärkeydestä tiedollisen tiedon rinnalla.Kokemuksellisen-tiedon ja tapahtuman syntyyn on taas johdatellut yleensä intuitio(sattuma)

Albert Einsteinin tiedetään sanoneen mm.ssa: Intuitiivinen mieli on siunattu lahja ja rationaalinen mieli uskollinen palvelija.Olemme luoneet yhteiskunnan,
joka arvostaa palvelijaa mutta on unohtanut lahjan.

Hänen kerrotaan myös uskoneen unien inspiroivaan,johdattelevaan merkitykseen ja kertoneen esimerkein monia uniaan joilla on ollut ratkaiseva vaikutus hänelle
tiedemiehenä.
Hänen tiedetään myös sanoneen:
Uskon intuitioon ja inspiraatioon.Mielikuvitus on tärkeämpi kuin tieto.Tieto on rajallista,kun taas mielikuvitus kattaa koko maailman,edistää kehittymistä synnyttäen evoluution.Se on tarkkaan ottaen todellinen osa tieteellistä tutkimusta.

Lainaukset kirjasta Kvanttifysikasta energiahoitoihin Johanna BlomQvist
fyysikon matka mieleen ja parantumiseen s.233,234.

Haluan kertoa vielä kuinka intuitio on toiminut omassa arkielämässä,toivoen että se kannustaa sinuakin lukijani miettimään omalla kohdallasi.
Oikeastaan jälkeen päin olen ymmärtänyt monia tapahtumia ja tilanteita joissa intuitio auttoi ollessani neuvolatyössä Kätilö-terv.hoitajana.Monta kertaa äidit ihmetteli,mistä sinä tiesit,mistä sinä arvasit epäillä? Joukossa oli muutamia kohdun ulkopuolisia raskauksia,vauvalla ravinnon imeytymishäiriö,kohdun repeämä jolloin vauvan jalka oli kohdusta ulkona.Ammattitaidon lisänä oli niin vahva intuitio että uskalsin väitellä sairaalan lääkäreiden kanssa antamatta periksi.
Kun myöhemmin tein paljon luontaishoitoja,etenkin Rosen menetelmällä ja Enegia hoidoilla,sain usein kuulla, mistä sinä tiedät ja onko sinun sormissa  rötgen silmät. Saatoin sanoa,kehostasi se nousee,koska mieli unohtaa,kehon solut muistavat. Tuo on kyllä totta,mutta täytyy tunnustaa että tuossakin on intuitiolla suuri osuus.Joskus tuntui että melkein kuulin tai näin tapahtumia,mielikuvitus on nimittäin intuition"työkaveri"
Eilen oli Sanomalehti Karjalaisessa artikkeli miten henkinen tai fyysinen väkivalta taltioituu kehoon niin että sitä on vaikea saada sieltä terapioilla pois. Tekisipä mieleni artikkelin Psykolookille viestittää että Rosenkosketus on yksi mahdollisuus ja hyvin toimiva,mutta kun täällä Joensuussa ei ole Rosen tekijöitä,
nyt on pari koulutuksessa (kestää vähintään 5 vuotta) Etenkin eteläsuomessa heitä on lähes joka paikkakunnalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti