Olen saanut seurata,osin myös rinnalla kulkea viimeisen vuoden kuluessa kahden
syöpää sairastavan ihmisen elämässä.Kun on niinsanotusti rajalla,ei voi kun ihmetellä sitä kypsyyttä mikä heillä on.Ilman katkeruutta,syyllisyyttä,pelkoa,
ilman takertumista tähän elämään ainoana vaihtoehtona.Tuntuu että tuossa tilanteessa ihminen voi kasvaa,kypsyä pienessä ajassa enemmän kuin monetkin meistä koko pitkän elämän aikana.Toinen heistä on jo eläkkeellä,toinen nuori äiti,mutta molemmilla sama kypsyys rajalla,elämä jatkuu siellä tai täällä,olen valmis kumpaan suuntaan vain.Nuo ei ole vain sanoja,vaan he todella elävät sen mukaan.
Iäkkäämpi heistä on saanut terveen paperit ja elää vauhti päällä näkynsä mukaan uusia haasteita joissa voi antaa,palvella. Nuorempi kirjoittelee lapsilleen kirjeitä joita he voivat avata tietyssä iässä,koulu,rippikouluikä ym. Varmaan on heikkoudenkin hetkiä,mutta voittopuolisesti luovia,ilon aiheita löytäviä,sekä runoja.Hänen luvallaan laitan tähän yhden.
Takatalvi:
Puhdasta. Valkeaa. Kaunista.
Niin kaunista ja valoisaa,puhdistavaa.
Tänä aamuna näen ikkunasta lunta.
Luoja antoi lunta.Kiitos,vielä näin keväällä,
ensilumen riemu,luonto valkoisena,valo,puhtaus.
Viimeistä kertaa?
Vieläkö edes kerran?
- Sonja -
Kun pyysin lupaa julkaisuun Sonjalta ja voinko laittaa nimen,hän kertoi juuri tulleensa paperikaupasta ostamasta kauniin lehtiön kirjoittaakseen ja sielläkin oli tapahtunut jotain hauskaa. Nyt istun tavaroita katsellen ja hymyilen.Samoin hän kertoi tuon runon synnystä lumisena aamuna kun ihmiset marisee kylmyyttä kun aina voi nähdä,kokea positiivistä ja kaunista.Näinhän se on,kauneus on katsojan silmässä.Kumpa tuollaista kypsyyttä,positiivisuutta oppisimme!
Toistaiseksi laitan tämän luonnoksiin,kunnes saan ohjeet mitä voin julkaista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti