tiistai 17. tammikuuta 2017

SANOMIA JA NÄKYJÄ

Täällä Puertossa on paljon joulun aikaan seimiä ja asetelmia tapahtumista Jeesuksen syntymän ajalta. Ei vain kirkoissa,vaan myymälöiden näyteikkunoissa,kaupungintalon pihassa Orotaavassa luonnollisen kokoinen näyttely Jerusalemin tapahtumista.Meilläkin on tuossa hyllyllä kuva joka on otettu luostari-Monasteria jouluseimestä.Siinä Äiti-Maria hoivailee Jeesuslasta valkoisessa ikäänkuin riippukeinussa,Joosef,paimenet ja eläimet ympärillään.Tuijottelin sitä aamuhiljentymisessäni aluksi ja kun  laitoin silmäni kiinni,melko pian sanottiin;nyt syntyy Jeesuslapsia runsaasti,he ovat rauhan tekiöitä.Aijemmin syntyi Indikolapsia ja Kristallilapsia,nyt syntyy näitä Jeesuslapsia ja ne ovat Rauhantekiöitä

Melkeimpä säikähdin,mistäs lähteestä tällainen,onko tämä pilkkaa?Pian tuli vastaus;Jeesushan oli rauhantekiä,ihmisryhmien ja kansakuntienkin välillä,kun hän oli saanut Kristusvihkimyksen Jordanin kasteessa ja aloittanut opetus-parannustehtävänsä.

Olipa siinä taas sulattelemista.Vähitellen kun arkiminä ja aivoni alkoivat toimintansa,totesin,olisipa ihana olla vielä kätilön työssä,jos saisi jonkun tällaisen lapsen ottaa vastaan,mahtaisiko hänet heti tunnistaa vaikkapa intuitiivisesti?

-------------------------------------------------------------------------------------------

Toinen erikoinen tapahtuma ilmeni näkynä vajaa viikko sitten,siihen taustaksi kerron vuosilta 1997-1998 Honkaniemen kurssi-ja lomakodin näkyjä.
Aloin tuolloin hiljentymisissäni nähdä joukoittain ruskeisiin kaapuihin pukeutuneita kulkueita.He olivat pitkähköjä,hoikkia keskiruskeisiin kaapuihin puettu,huppu samasta kankaasta ja punotut vyöt. He kulkivat kulkueina aina vasemmalta oikealle,en muista enää tarkalleen oliko heillä valolyhtyjä tai julisteita käsissä.Alkuun vähän hämmästelin ja ehkä säikyinkin,kysellen ovatko he valosta.Minulla oli kuitenkin aina hyvä peloton olo,joten vastaus oli siinä.Paljon myöhemmin,2013 luin viisaista henkisistä kirjoista että noina kyseisinä vuosina -97-98 laskettiin planetallemme uutta korkeata energiaa,se auttoi ymmärtämään miksi tuolloin minullekkin tapahtui tosi paljon sekä unessa että meditaatiossa.

Nyt 20 vuoden tauon jälkeen tupsahti hiljentyessäni samat hahmot sieluni silmiin.Nyt he eivät kulkeneet kulkueina,vaan hajallaan taakkoja kantaen.Minun vierelleni tuli heistä yksi,kantaen ristiä.
Ajattelin kuvaako tuo Jeesuksen ristiä ja noin mahtavasta hirrestäkö se on tehty,läpimitta oli n.25cm.
Kun hän tuli aivan lähelle ja katsoi minuun,aloin tajuta,hän auttaa minua kantaen ristiäni.Viime aikoina on ajoittain ollut melko rankkaa ja olen kyllä kokenut,että minua autetaan monella tapaa,henkistä tietä,sekä läheisten kautta.Tulihan entistäkin kiitollisempi olo,taisi muutama kyynel poskelle vierähtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti