MASENNUKSESTA RAUHAAN,ILOON,KITOLLISUUTEEN!!!

Tämä oli niitä aamuja jolloin tuntee itsensä täysin nollaksi.Olin nukkunut normaalisti,eli hyvin,tosin aamutunneilla pätkittäin.Olin haluton nousemaan,yritin aamurukousta,kaikki tuntui yhdentekevältä,
ei minun rukouksistanikaan ole mitään hyötyä!?Pikkuhiljaa kampesin itseni istumaan ja selailin yöpöydälläni olevaa kirjaa;"Rauha on jokainen askel"Thich Nhat Hanh zen mestari joka puhuu rauhasta ja läsnäolosta niin astioita tiskatessa kuin liikenneruuhkassa. Lueskelin sieltä täältä ja imin jokaisen sanan kärsimyksestä,syyllistämättömyydestä,rauhasta,ilosta,rakkaudella kohtaamisesta.

Silmiini osui kohta jossa kerrottiin kuinka maailmassamme kuolee joka päivä tuhansia lapsia nälkään.
Kuinka merirosvot raiskaavat venepakolaisten nuoria tyttöjä,lapsia vielä.Kuinka eräs tyttö tällaisen kohtalon kokenut hyppäsi mereen,ei halunut elää. Zen Mestari ei tuomitse,vaan kirjoittaa näin:
Kun ensimäisen kerran kuulet jotain tällaista,tulet vihaiseksi merirosvolle.Olet luonnollisesti tytön puolella.Kun katsot syvemmin,näet asian erilailla.Jos olet tytön puolella,kaikki on helppoa.Sinun ei tarvitse muuta kuin ottaa ase ja ampua merirosvo.Mutta emme voi tehdä niin.Meditaatiossani näin,että jos olisin syntynyt merirosvon kylässä ja minut olisi kasvatettu samoissa olosuhteissa,minusta olisi hyvin todennäköisesti tullut merirosvo.Näin että Siaminlahden rannikolla syntyy satoja lapsia joka päivä ja mikäli me emme tee mitään heidän auttamisekseen,kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua heistä osa on merirosvoja.Jos tartut aseeseen ja ammut merirosvon,ammut meidät kaikki,koska me kaikki olemme jossakin määrin vastuullisia siitä miten asiat ovat.

Minua tässä tekstissä puhutteli eniten vastuullisuus,tuomitsemattomuus ja armollisuus,vaikuttaen siihen,että oli helpompi olla itselleen armollinen.Keventynein mielin menin pakuritee kupposen kanssa parvekkeelle,katsellen kouluun ja töihin kiiruhtavia ihmisiä.Siinä Kirkkokadun koivukujaa kulki jälleen nuori mies,jota olin katsellut monet kerrat ennenkin.Hän kulkee aina yksin tummiin pukeutuneena,huppari pään suojana,koulureppu selässä,kumaraisena.Olen katsonut häntä hieman arvostellen huomattavan ylipainon vuoksi.Nyt näin hänet yksinäisenä,koulukiusattuna,melkein voin nähdä ja kuulla sanat"mitä läski" kun hän menee parin korttelin päässä olevaan koulupihaan.Mieleni valtasi myötätunto,rakkaus ja sitä halusin hänelle lähettää.Tajusin että aijemmilla ajatuksillani olin ollut yksi koulukiusaaja muitten joukossa.
Seuraavaksi osui silmäni toiseen tuttuun näkyyn,yksinäiseen naiseen joka käy kadun toisella puolen olevalla puiston penkillä sauhuttelemassa.En ole nähnyt koskaan hänellä seuraa,tai puhelevan kenenkään kanssa.Hän on vähän reppanan oloinen,joten olen katsonut häntäkin hieman säälien kun olemme tuossa sisäpihalla pyörinemme kohdanneet.Nyt olin kuin herätyksen saanut,ymmärsin miten paljon hänelle ja kaltaisilleen merkitseisi ystävällinen sana,tervehdus ja hymy.

Nuo kaksi ihmistä lukemani tekstien lisäksi olivat tänään suuria opettajiani.Alakuloni oli tipotiessään,
se oli vaihtunut kiitollisuudeksi,iloksi ja rauhaksi.Se oli tämän päivän ihme,vaikuttaen vielä nyt illallakin.Kerron myöhemmin lisää positiivisten tai negatiivisten ajatustemme vaikutuksesta itseemme,terveyteemme ja myös toisiin ihmisiin sekä maailmaan.