torstai 21. toukokuuta 2015

HOITO UNENAIKANA

Minulla on ollut reilu kaksi viikkoa lonkka-lantiokipua ja ongelmaa.Alkuun se oli iskiaksen tyyppistä ja sain sen kuriin kotikonstein,painelemalla iskiasrataa ja voitelemalla Traumeelilla(saa esim.Tallinnasta ja Tenerifalta,ei Suomesta) käytin myös B vitam.Neurobion,jossa on B1,6 ja 12 vitam. Ristiselkä ja lonkkaoireet eivät kuitenkaan täysin loppuneet ja viimein totesin tarvitsevani taitavien käsien käsittelyä,kosketusta. Soitin tutulle jäsenkäsittelijälle,varaten hoitoajan.Seuraavana yönä näin unta hänestä,olin hänen hoitohuoneellaan pitkäkseni ilmeisesti laverilla.Hän ei kuitenkaan koskenut minuun,vaan touhusi kaikkea muuta,paljon oli meneillään.Ajattelin siinä odotellessani,hienoa että Kyllikki jätti sen leipätyönsä ja antautui täysin näille luonnonmukaisille hoidoille,täällä häntä tarvitaan.

Aamulla noustuani vuoteesta,hämmästelin ettei kipuja,jäykkyyttä ollut.Aijemmin lähinnä makuulta tai istumasta noustua oli pahin ongelma,kävely ei tahtonut sujua.Seuraavana päivänä eli eilen olin Heinävedellä Valonsäteet tanssiryhmän kanssa tanssimassa pyhiä-eli eheyttäviä tansseja 1½ tuntia yhtäkyytiä,ei ongelmia.Laitoinkin tekstiviestin Kyllikille että taisitpa käydä yöllä henkitasoilla minua hoitelemassa?Tuli mieleeni monet omat asiakkaani jotka ovat kertoneet ihmeissään olonsa helpottuneen kun tilasivat hoitoajan ja juttelivat tovin puhelimessa kanssani.Myöskin se että tuntemattomat,ensikertaa hoitoon tulevat vaikuttavat tutuilta,kysyinkin aijemmin missä me on tavattu,vaikutat tutulta? Kun useinkin sain kieltävän vastauksen,lopetin kyselyt,todeten itsekseni,ehkä unessa tai henkitasoilla olen kohdannut,ehkäpä aloittanut hoidon?

Haluan tässä samalla kertoa tanssin eheyttävästä vaikutuksesta.En ollut tanssinut pyhiä tansseja moneen vuoteen,joten hämmästyin että osasin noinkin hyvin.Heti kun melodia alkoi soida,tuntui että aivan kuin solutasolta olisi lähtenyt koreokrafia kuvioimaan.Monen kappaleen aikana lähti kyyneleet virtaamaan,ne koskettivat niin syvältä,osin muistoista Honkaniemessä,osin vain liike ja melodia.Tanssimme myös Honkaniemen hymnin,johon koreokrafian teki Kielo Lahdenperä vetäessään tanssikurssia Honkaniemessä v.-98(Honkaniemi oli kurssi-ja lomakoti jota hoisin 9v.) Tuolta kurssilta on jäänyt mieleeni erikoisesti eräs tanssi,jonka korekrafiassa otettiin siipirikko lintu käsien väliin,tuotiin se sydämeen hoitautumaan.Kun tuli aika päästää lintu vapaaksi,ojentaen se kohti avaruutta,aloin itkeä,oli vaikea päästää irti.Jostain syystä tanssimme tuota tanssia monia,monia kertoja ja aina sama juttu,itkien päästin irti.Ehkäpä sisäisyyteni tiesi luopumisten sarjasta,joita oli kolmen vuoden päästä kolme kappaletta.Ne olivat luopuminen Honkaniemestä,luopuminen omakotitalosta ja luopuminen avioliitosta.Kaikki tuo ihan OK,mutta ei se ihan kivutta mene.

Nousipa mieleeni iskelmän sanat:Ei vapaata vangita voi,me kumpikin tiesimme sen.......

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti