keskiviikko 3. marraskuuta 2021

ONKO PUHDISTAUTUMINEN KÄYNNISSÄ MEISSÄ JA MAAILMASSA

Otsikon suuntaista moni kertoo kokevansa,samoin minä ja unet/näkyni vahvistavat sitä.Kerrompa niistä muutaman 

Lokakuun lopulla olin unessa pesemässä tosi likaista mattoa tuossa Höytiäisen poukamassa,jossa käyn kesäisin uimassa.Lauma lintuja kokosi poukaman vas.reunaan pensaan juureen mustia möykkyjä,kuin suuria kuolleita hyönteisiä.Sanottiin,puhdistavat luontoa,tuosta ne poltetaan.

Toisena aamuna valmistelin hiljentymistuokiota,kun yllättäen piirtyi sieluni silmiin suuri jalkapallo,50-60sm läpimitaltaan.Se oli kauttaaltaan lian ja roinan peittämä,kuin jätteissä pyöritelty.Pallo alkoi vavahdella ja sen vasemmasta reunasta alkoi syntyä puhtaanvalkoinen pallo,ah niin kaunis ja puhdas.   Seurasin tapahtumaa kuin naisen synnytystä.Jo siinä vaiheessa kun pallo alkoi vavahdella,kätilönä tunnistin,synnytys alkaa.Syntynyt pallo oli pieni,verrattavissa vastasyntyneen ja äidin kokoon.

 

Näyn jälkeen,kirjoitin kaiken ylös,samoin uneni ja siinä kirjoittaessani nousi mieleeni pätkä Raamatusta;   Uuden taivaan ja maan,uuden Jerusalemin luomisesta (jerusalem kuulema tarkoittaa maata eikä kaupunkia)

Tuosta meni muutama päivä,kun avasin kirjan,"Ovi sisimpään",lukeakseni mitä marraskuulle ja tälle 1.11 päivälle sanotaan? Siinä ne oli sanoin ja kuvin vahvistukset näylleni ja vielä lohduttava tieto;Kaikki on hyvin,sillä kaikki tapahtuu minun suunnitelmieni mukaan.Ole täysin rauhassa

Yritänpä myöhemmin laittaa kuvan kirjan sivulta,mutta jos sinulla on kyseinen kirja,voit kurkata sieltä)                      




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti