tiistai 31. elokuuta 2021

JOHDATUSTA JA HERÄTTELYÄ YKSILÖTASOLLA/KOLLEKTIIVISESTI.

Henki sielu on ikuinen,matkaten täällä oppien ja tuonilmaisissa levähtäen.Päästäksemme kehityksessämme eteenpäin,eli korkeammille tietoisuudentasoille,on meillä yksilöinä rankkojakin jaksoja.Voisi sanoa,öitä ja pitkäperjantaita,mutta myös onnistumisia ja pääsiäisiä,helluntai riemuja. Nyt meillä on meneillään kollektiivinen,loputtoman tuntuinen pitkäperjantai.Tuntuu että ristiinnaulitsemisiakin on puolella ja toisella,eli syyllistämistä ja vastakkainasettelua.Vaaditaan todella ihmisenä kasvua,valoa ja rakkautta vihan tilalle.

Minulle suurin Opettaja on tämä edelläkävijä,tien näyttäjä,Mestarimme Jeesus,johon Kristushenki laskeutui,ilmeisesti Jordanin kasteessa,vihkimyksessä.Näin minulle on tämä asia avautunut,kuullostelkaa itsekukin mikä on teidän totuutenne,etsivä löytää,kolkuttavalle avataan,on lupaus.

Nykyisin voisi laulella,"maailmassa on monta ihmeellistä asiaa,se hämmästyttää,kummastuttaa pientä kulkijaa."Voisin tähän luetella muutamia,joita olen hämmästellyt?

-miten on mahdollista että virus leimahti yht`äkkiä ympäri maailmaa pandemiaksi luokiteltuna?   Kuinka ihmeessä rokote oli valmis pikavauhtia,kun yleensä niiden kehittelyyn ja testaamiseen menee vuosia,jopa kymmeniä vuosia,ollakseen turvallinen kaikille ja kaikissa elämän tilanteissa?(lapset ja raskaanaolevat mukaan lukien) 

Hämmästystä aiheuttaa myös maailmassa samanaikaisesti myllertävät luonnonkatastrofit,sekä kansoja koskevat katastrofit,kuten Afkanistan?

Vääjäämättä tulee tunne,että meitä pyritään ihmiskuntana pysäyttämään!Olemmeko kulkeneet liian kauaksi luonnonmukaisesta,luontoa kunnioittavasta elämän tyylistä.Olleet hurmoksissa mukamas edistyksestä,joka viekin osittain taantumiseen? Ei tarvitse enää ajatella ja pohtia,kun joku on ajatellut,jopa päättänyt puolestamme.Ehkäpä ne robotit kehittää meille valmiin intuitiivinkin,jos nyt sellaista tarvitaan?

Ikuisena optimistina näen että yksilöinä,sekä ihmiskuntana olemme käymässä läpi kriisejä,jotka herättelevät meitä ja auttavat nousemaan korkeammalle tietoisuudentasolle.Voimme luoda kumppanuudessa Luojamme kanssa uutta parempaa maailmaa,sellaista joksi Luojamme on sen tarkoittanut.Tuhlaaja tytöt ja pojat palaavat kotiin, rakkauteen,käytyään sikopaimenen oppijakson.                            

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti