Olen elänyt tänä Juhannuksena poikkeuksellisen paljon lapsuuden kodissa,siinä harmaassa hirsitalossa ja niissä maisemissa,Siikajärvessä olevassa Likosaaressa.Mieleeni nousi erikoinen kokemus/näky vuosien takaa,sen haluan jakaa kanssanne.
Oli Juhannusaatto,reilu 60min syntymähetkeni jälkeen,aivan tarkkaa klo aikaa ei ole,koska kotisynnytyksistä tuli ilmoittaa syntymäaika 30 min tarkkuudella.Isäni sisko,Alma täti kätilöi minut maailman ja hänestä tuli myöhemmin Kummini.Olen tarkistanut klo ajan rekisteristä ja syntymä pm, alkuperäisistä srk rekisteristä,johon Isälleni oli tullut lipsahdus,hajamielinen kun oli.Siellä lukee 24.6 todellisuudessa olen syntynyt 23.6 ja silloin meillä oli kuopuksen synttärit,joten juhannusaatto oli tavallista juhlavampi perheessämme.
Muutamia vuosia sitten,kun klo oli reilun tunnin yli syntymähetkestä,pysähdyin ikäänkuin kyselemään itseltäni,mitä koin ja tunsin silloin? Hetken päästä koin itseni äidin kainalossa,maidon tuoksuisen rinnan pehmeydessä,siinä oli suloista olla,mutta samalla kaipasin ryhmääni josta olin lähtenyt,ne suloiset pikku-olennot,kuin valopallot sain jälleen tavata.Kun olin siellä,kaipasin äidin lämpöön ja tuoksuun ja ollessa äidin lähellä hellyydessä,kaipasin ryhmääni.Tätä pompottelua kesti jonkin aikaa,kunnes ikäänkuin ryhmäpäätöksenä tuli varmuus,minun kuuluu jäädä ja elää äidin yhteydessä.Jollain tavalla aistin ja koin sen huoneen,puusohvan peittoineen.Hassua oli se,että sohva oli vinottain huoneen perällä vasemmassa nurkkauksessa.
Myöhemmin analysoidessani tuota erittäin konkreettista kokemusta,tulin siihen tulokseen,että olen nukahdellut siinä äidin kainalossa ja kulkenut todellakin kahden maailman välillä,niinhän me teemme öisin. Henki-Sielu ei jaksaisi tätä rankkaa fyysistä matkaa,ellei se pääsisi keveyteen painolastista. Fyysinen kehomme tarvitsee lepoa riittämiin,mutta niin tarvitsee myös henki-keho jaksaakseen pitää meidät elävänä ja toimeliaana.Tämän vahvistuksen sain sisareltani Anjalta,hänen lähdettyään tuonilmaisiin,siitä voin kertoa myöhemmin lisää,mikäli haluatte,vinkatkaa!
Tuo kyseinen huone on näytellyt tärkeää roolia 3 kertaa elämässäni. 1,Syntymäni,2,sisareni Anjan synnytys,jonka hoisimme saman Almatädin kanssa,ollessani Kätilöopistossa viimeisellä jaksolla ja 3,4v vanhana minut katsottiin kuolleeksi kurkkumätään.Heräsin ja raotin silmiäni,näin koko perheen itkevän ympärilläni,lienen käynyt rajalla,mutta kuului palata. Eipä ihme että tuo huone on kuin näyttämö elämässäni.Sen lisäksi voin kertoa että Äitini oli näkijä,tai ainakin herkkä vaistoinen,hän kertoi myös enneuniaan tietyllä varovaisuudella,herännäis-henkinen emäntä kun oli. Kiitos Äiti!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti