Tänä keväänä on ollut aikaa katsella,kuunnella ympäristöä,hämmästellä sen kauneutta,monimuotoisuutta. Kevät on ollut hitaudessaan,verkkaisuudessaan antoisa,on ehtinyt hiljaisemmassa vauhdissä aistimaan kokemaan enemmän.
Olen katsellut luontoa lapsen silmin,ei vain suuret maisemat ja kokonaisuudet,vaan jokainen ötökkäkin tuntuu suurelta ihmeeltä.Kuokkiessani kasvimaata,koetan varoa kastematoja vammautumasta ja kiittelen niitä yhteistyöstä muokkauksessa. Puhelen puille,pensaille kukkasille kiitellen niiden kauneutta ja alan ymmärtää kuinka autio ja tyhjä maailmamme olisi ilman niitä.Olen alkanyt todella tuntea,kuinka fyysinen kehoni on osa luontoa,samoista mineraaleista koostuva.Jollain tavalla kaikella olevaisella luonnossa on myös henki -sielu,niinkuin minullakin.Luonnonhenkiä en ole kohdannut,mutta heidän läsnäoloaan tuntenut,(asuessamme maalla 2004-2013) Olen myös alkanut oivaltamaan luonnon ja eläinkunnan viisautta,edes pienessä määrin.Meillä olisi paljon opittavaa,mutta ylimielisyydessämme me paremminkin tuhotaan,riistetään.
Olen kuin kahden maailman välimaastossa,sen entisen joka oli lapsuudessani ennen sotaa,sen aikana ja sen jälkeen.Toisaalla nykyisyys ja huikea kehitysmatka menneestä uuteen.Kaikki ei ole tapahtunut parhaaksemme,paljon hyvää on tallautunut jalkoihin,edistyksen huumassa,aina rakennuskulttuurista-lääketieteeseen ja luonnon arvostamiseen,sen yhteydessä elämiseen.
Lapsuudessani ei ollut edes radiota,kännyköistä,dikiyhteyksistä puhumattakaan.Oli perimänä kulkeva viisaus sananparsineen ja sananlaskuineen,monet niistä liittyivät luonnontarkkailuun ja viisauteen, samoin avaruuden ja kuunkierron seurantaan.He tiesivät koska paras aika kylvää vilja peltoon,istuttaa perunat maahan jne,saadakseen parhaan sadon.Heidän herkät kehonsa,jota he osasivat kuunnella,tiesi milloin on raju ilmojen muutos,tai halla uhkaa,jolloin herkät kasvit suojataan.Kaiken tämän ja samalla luontoyhteyden olemme siirtäneet dikitaaliseksi,siksikin otamme luonnosta surutta,valittämättä siitä,että Äiti-Maa voi huonosti.Vihdoin on herätty jossain määrin huomatessamme sahaavamme omaa oksaamme
Otampa tähän yhden esimerkin kansan"loruviisaudesta":Kuu kiurusta kesään,puolikuuta peipposesta, pääskysestä ei päivääkään! Tuota viisautta ja monta muuta seurailimme asuessamme maalla n,10 v, Eräänä keväänä mennessämme pihasaunaan juttelimme huolissaan,eikö pääskyt tulekkaan,kun kesä on jo näin pitkällä.Palatessamme saunasta kohtasimme riemullisen pääskysparven,siivet hipoivat päätämme,viserrys korvia huumaava.Toivotimme tervetulleeksi runsaitten saatesanojen kera,oliha 5 pesää räystäitten alla odottamassa.Syksyllä pääskyset ja joutsenet pyörivät puutarhan ja kattomme päällä moikkaamassa,me menemme nyt,sekin rituaali oli kaksisuuntainen.
Kun seuraavilta Vänkälän omistajilta kysäisin myöhemmin,onko pääskysten pesiä runsaasti,oli vastaus; ei ole,laitoin laudat räystäitten alle,vielä pitää laittaa ulkorakennuksiinkin,etteivät kakkaa.Minuun sattui kovasti,meidän iloiset pääskyset.Olimme aina iloinneet jopa hyttysistä,on pääskyille poikasineen ruokaa.
Näin me voimme pieninä tekoina joko suojella,tai vaikeuttaa luonnon monimuotoisuutta,useinkin me vähättelemme omaa osuuttamme.Minulla on vahva tunne,ehkäpä intuitiivinen;
Jos Äiti-Maa ja kaikki sen elävät olennot,kasvit,eläimet,ihmiset voivat hyvin,myös ilmasto voi hyvin,TASAPAINOSSA. Maalaus Tuula Kauppinen, Uusi aika,esillä Taitokorttelissa Joensuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti