lauantai 16. tammikuuta 2021

UNIMAAILMAN IHMEITÄ !!!

 Useinkin iltarukouksessa pyytelen että saisin syvän unen aikana kohota korkeammalle tietoisuudentasolla,saaden opetusta mestareilta,enkeleitä ja että voisin myös olla auttamassa,missä apua tarvitaan.Lisäksi tämä maailmantilanne ja ihmiskunnan herääminen pimeydestä valoon on vakiopyyntöni ollut jo useamman vuoden. Suurimmaksi osaksi unimaailma tapahtumia ei muisteta,koska liikumme korkeammilla tietoisuudentasoilla,mutta jotain annetaan muistaa,ehkäpä tarkoituksellisesti? Tällaisen kokemuksen haluan jakaa kanssanne.

Eräs ystäväni jonka olen tuntenut 35v ja ystävystytty 25v sitten ja molemmat olemme tehneet erilaisia hoitoja,hän työkseen,minä harrastuksena auttaakseni. Nykyisin tulee harvakseltaan pidettyä yhteyttä,nytkin aikaa oli vierähtänyt useampi vuosi.Ihmeellinen uneni kannusti minua soittamaan hänelle ja kertomaan seuraavaa.

Olimme pitämässä hoitokurssia tilavassa huoneessa ja minä tein hänelle näytehoitoa oppilaiden seuratessa ympärillä.Sovimme hiljaisen hoidon ja käsittelemme tapahtumat jotka nousevat kahden kesken myöhemmmin.Nyt puhelimessa ikäänkuin purin sen hoidon.Kerroin jumista niskassa ja että se tuntui tulevan enemmän maskuliiniselta,eli materiaaliselta alueelta. Hän totesi heti että todellakin kaikki on ollut jumissa,taloa ei ole saatu myytyä ja kaikki muukin sen vuoksi jumittuu. Hän oli kuitenkin nähnyt ihanan unen aivan hiljan(ehkäpä samana yönä?) Että aukeni suora tie ihanan keväisen viheriöivän maiseman läpi. Pursuisimme molemmat kiitollisuutta,kuin se olisi jo tapahtunut ja sehän auttaa toteutumaan kun alamme nähdä valmiin tuloksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti