lauantai 4. heinäkuuta 2020

TAISIMPA SAADA UNESSA KEHOTUKSEN KIRJOITTAA SEURAAVASTA AIHEESTA?

Koen ettei aihe ole vielä kypsynyt julkaisuvaiheeseen,vaikka olenkin lupautunut J.ns Henkisessä yhdistyksessä syksyllä kertomaan siitä.Uneni viime yönä antoi kuitenkin potkua alkupaloiksi täältä blokin kautta.Unessa pidin esitelmää huivipäisille,kaapuihin pukeutuneille ihmisille kyseisestä aiheesta. Meillä ei ollut yhteistä kieltä ja kuitenkin koin että he ymmärsivät ja olivat erittäin tarkkaavaisia.

Luentoni käsitteli ihmiskunnan kehitysjaksoja, chakrojen merkitystä ja astrologiaa.
Tuo aihe on muhinut mielessäni siitä saakka kun tein muutamalle Afkaani nuorukaiselle Rosen terapiaa+chakratutkimukset.Heidän suomalaiset ystävänsä ja hoitajat ohjasivat heidät luokseni,toimien myös tarvittaessa tulkkina,sekä avustivat taloudellisesti.Heidän kehonsa ja mielensä oli täynnä pelkoa ja vihaakin,alimmat chakrat valtavan voimakkaat,ylemmät heikkoja.Ne kertovat puolustaudu,pakene tai tuhoudu,silmä silmästä,hammas hampaasta heimon puolesta,itsenäistyminen,omaehtoinen ajattelu ja toiminta on kaukana tulevaisuudessa.Heimoon kuulumattomat ovat arveluttavia,jopa vihollisia.

Noista hoidoista on jo 5-6 vuotta,mutta myöhemmin törmäsin tietoon ihmiskunnan kehitysjaksoista 2000 vuoden perioodeissa.Oinaan aikakausi 2000v.ennen ajanlaskumme alkua,Kalojen aikakausi seuraavat 2000v. ja nyt alkamassa oleva Vesimiehen aikakausi,se lienee alkanut n.2012 jolloin alkuperäiskansojen kalenteri päättyi.Monet kokivat solutasolla jonkin päättymistä,jopa maailman loppua. 1900 luvun lopulla oli monia positiivisia virtauksia,aivankuin olisi ladattu ihmiskuntaa ja Äiti-Maata selviämään
 Tarkastellaampa lähemmin noita jaksoja(tosin aika pintapuolisesti miettiäksenne ja tunnistaaksenne?)

Oinaanaikakausi:
-vahva heimosidonnaisuus,heimon uskomukset olivat laki
-taistele tai tuhoudu heimon puolesta ulkopuolisia uhkia vastaan,pedot,toiset heimot jne.
-omaehtoista ajattelua ja toimintaa ei tarvittu,se olisi johtanut erottamiseen heimon ulkopuolelle.
Juurichakra edustaa kaikkea tuota fyysistä selviämistä,perustarpeista huolehtimista,se on kuin kivijalka ihmiselle.

Luettelua voisi jatkaa,mutta tästä jo ymmärrämme miksi alimmat chakrat etenkin ykkönen,
juurichakra lantion pohjalla,kehittyy vahvaksi. Seuraava eli chakraalichakra navan tuntumassa edustaa sosiaalisuutta perhettä,heimoa kohtaan,sekä seksuaalisuutta.Noita kahta alinta voisi kutsua heimochakroiksi,pärjää,selviä ja jatka sukua,heimoa,

KALOJEN AIKAKAUSI  2000v.ajanlaskumme alusta näihin päiviin edustaa asteittaista heimon vaikutusvallan heikkenemistä.Kalojen tähtimerkkiä symboloi vastakkaisiin suuntiin uivat kalat.Se kertoo ihmisen ja ihmiskunnan kehityksestä itsenäistymisen suuntaan.Kuinkas ollakkaan tähän saumaan syntyi kapinallinen Jeesus,joka Kristusvihkimyksen saatuaan näytti tien,kertoi totuuden.
Hän kehoitti Rakastamaan lähimmäistä kuten itseä,antamaan anteeksi ja että kaikki ovat sisaria ja veljiä.Aikamoinen kolaus heimo uskomuksille.Olen tullut vapauttamaan,en orjuuttamaan!!!

Aika oli kypsä ihmiskunnan mennä eteenpäin,Budha oli historian mukaan ensimäinen joka opetti Rakkautta yli heimorajojen.Hitaasti olemme oppineet yksilöinä ja ihmiskuntana,mutta ylilyöntienkin saattelemana paljon muutosta on tapahtunut.Mielenkiintoista että nyt siirtyessämme Vesimiehen aikaan,nostaa Oinas-ja heimosidonnaisuus päätään,vanha ja uusi ottaa yhteen.

Seuraavassa voimme tarkastella muutoksia Kalojen ajassa luettelon omaisesti:

-taiteilijat alkoivat laittaa oman nimensä tauluihin,sävellyksiin(aijemmin instituution)
-oma nimi (aijemmin perheen pään,heimon)
-puolison voi valita itse
-hippiliikkeet ja naisasialiikkeet veivät omalla tavallaan yksilön itsenäistymistä eteenpäin
-kouluttautumis mahdollisuus laajentui ja laajentuu jatkuvasti
-äänioikeus kaikille,kansat voivat valita johtajansa ja päättäjät

Luetteloa voisi jatkaa,mutta ei toki nuokaan kaikkialla ole vielä mahdollista.Edelleen on kansoja ja alueita joissa vallitsee diktatuurin kaltainen tilanne,naiset ovat lähes orjan asemassa,kansa näkee nälkää,asevarustelu kukoistaa,lapset ja vanhukset heitteillä.Nämä lienevät tulevaisuuden,eli Vesimiehen ajan haasteita,jotka kansainvälisen yhteistyön on laitettava kuntoon.

Jo orastavasta Vesimiehen ajasta ja sen haasteita käsittelen myöhemmin omana kappaleenaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti