niinkuin tilanne olisi ihan luonnollinen.Norsu tuli aivan liki ja painoi taipuisan kärsänsä vasempaan kylkeeni hellästi.Tilanne kesti vain hetken,häipyen olemattomiin,niinkuin oli tullutkin.
Myöhemmin muistin Leijona kokemukseni vuosina -98-99,jolloin olin lopettelemassa yritystäni Kurssi-ja Lomakotia Heinävedellä.Silloinen voimaeläin kulki rinnallani lähes 2 vuotta,ehkäpä siksi että siinä elämäni tilanteessa tarvitsin leijonavoimaa?
Nyt siinä pakkaillessa ja kämppäämme siivoillessa vilahteli mielessäni,mihinkähän tarvitaan Elefantin voimaa? Voimaa ja vahvuutta tarvittiinkin yllättävän pian lennolla Tenerifalta Helsinkiin.
Miehelläni alkoi tulla hengitysvaikeuksia ja rytmihäiriöitä ensin lievästi(seurasin pulssia) pari tuntia ennen laskeutumista Vantaan kentälle tilanne paheni siinä määrin että soitin kutsukelloa pyytäen happea.Lentoemäntiä riensi paikalle kaksittain ja kolmas kuulutti lääkäriä.Heitäkin riensi paikalle kaksittain.Vähitellen happi rauhoitti tilante en,mutta sitä tarvittiin koko loppumatka,toisella kädellä pitelin happipulloa ja toisella seurasin ajoittain pulssia.Niin pääsimme Vantaalle,pyörätuoli ja apuhenkilö oli koneen vieressä,mutta vielä oli epävarmaa pääsemmekö jatkolennolle Joensuuhun?Oli lähes keskiyö ja jatkolento pian edessä,miten käy?Meistä luvattiin pitää huolta joka tapauksessa,ei hätää. No pääsimme jatkamaan ja kaikki meni hyvin klo 2 olimme omassa sängyssä.Koko ajan olin täysin rauhallinen,ei mitään panikkia,taisipa olla todella Norsun voimat?Kaikesta tuosta on edelleen kiitollinen olo ja tunne,näin hyvää huolta maailmankaikkeus/Jumala pitää meistä.
 |
| Yksi vaihe matkastamme on takana,mutta toinen on vielä odottamassa,se alkoi seuraavana aamuna,eikä oikeastaan yllättänyt.
Nukuimme hyvin klo 2 - 8 ja ajattelin ehkäpä kaikki on kunnossa,mutta mieheni herätessä lopullisesti klo 10 huomasin että lääkärin apua tarvitaan. Tilasin ambulanssin ja heti ensihoitajien arvion perusteella mieheni eristykseen sairaalaan ja minä koti-karanteeriin.(varmistus tuli Lääkäriltä
puhelin yhteydellä) Neljä vuorokautta sairaalassa oli oikeastaan hyvä asia,koska tuli kokonaisvaltaiset tutkimukset ja lääkitykset kuntoon.Korona epäilyt laukesi vuorokaudessa näytteiden perusteella.
Kaiken tämän mylläkän keskellä olemme molemmat olleet rauhallisia ja henkisesti vahvoja,vaikka mieheni sanoi ettei pahimpina hetkinä lennolla uskonut selviävänsä kotiin. Meillä on sellainen asenne,että kaikki vaihtoehdot käy,mikä on meille tarkoitettu,sattumia ei ole.Tietenkin toivoo parasta mahdollista,mutta mistä me tiedämme mikä on parhaaksemme,onko se ns.lähteä tänään "saappaat jalassa"vai kymmenen vuoden kuluttua,josta puolet ajasta heikkona vuodepotilaana?
Nyt nautimme kotona olosta yhdessä,pelkäämättä mitään,ei edes koronavirusta.Toki noudatamme annettuja ohjeita ja pyrimme hoitamaan itseämme mahdollisimman hyvin.
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti