Ilokseni voin havaita ja kertoa silmieni parantuneen siinä määrin että voin pieniä aikoja katsella kirkasta ruutua ja kirjoitella.
Niin kuin kerroin edellä,että aikani ei mennyt aivan hukkaan rajoituksista huolimatta,jotain tärkeää nousi tilalle matkallani Tenerifalla.Oli aikaa ja mahdollisuus pysähtyä,kuunnella mitä maailmankaikkeudella on minulle annettavaa.Monet harrastukseni ja kirjoittaminen oli nyt siirretty syrjään,tilalle omaa kasvua,luottamusta,uskoa huolenpitoon.Niistä haluan kertoa,jakaa.
Ensimäinen ihme ja kasvun paikka: Pari vuorokautta ennen silmätulehduksen rankempaa vaihetta valvoessani yöllä unta odotellen,alkoi ikäänkuin joku puhua sisäisyydessäni.Sinulla ei ole mitään pelättävää,minä pidän sinusta huolta.Sinä et ole koskaan yksin,minä olen aina kanssasi.Tapahtuipa mitä hyvänsä,et ole koskaan yksin,minä olen aina kanssasi,sinä et ole koskaan yksin(toistettiin useita kertoja)
Valvoessani en ollut pyytänyt mitään,en rukoillut,odottelin vain unta,keskittyen rentoutumiseen.
Yllättäen alkoi porina,kuin joku puhuisi sisäisyydessäni.Kun sitten silmätulehdus paheni tuntuen että oikea silmä sokeutuu,sain valtavasti voimaa ja lohtua tuosta sanomasta.Mietin,mikä mahtava ajoitus tuelle viestille,näin hyvää huolta meistä pidetään.Huolenpitoon kuului myös paikallinen,osaava erikois-silmälääkäri.Kun menin varaamaan aikaa hänelle,pääsinkin heti vastaanotolle,ollen ilman tulkkia,mutta siitäkin selvittiin.Muilla kerroilla noin 2 viikon välein, oli tulkki mukana.Palasin 5.3 kotiin,hoidot jatkuvat täällä,tulehdus on poissa,mutta operaatioita tiedossa jatkossa.Koetan muistaa,et ole koskaan yksin. (toisen ihmeen kerron piakkoin,nyt on lepuutettava silmiä ruudun häikäisyltä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti