Kerron tämän"saattomatkan"hyvin pelkistettynä ja myöhemmin siitä miten tuo kaikki on minulle avautunut,täydentynyt.
Sain kehoituksen auttaa pientä perhettä,joka näytti olevan vaikeuksissa,kuin eksyksissä.Ryhmämme oli erikoinen,edellä meni mies hahmo,samoin takanamme toinen mies hahmo,molemmat tummiin pukeutuneena.Minä kuljin keskellä,naishahmo vasemmalla ja nuori tytär oikealla puolellani.
Läksimme kulkemaan metsätietä,lievää ylämäkeä(ei kirkkoon ja sen käytävää kuten aijemmin) Tämäkin metsä oli kuin vanhaa ikimetsää.Vähitellen saavuimme pienelle aukiolle jossa vasemmalla oli jäännöksiä vanhasta pyhästä rituaalipaikasta.Pysähdyimme hetkeksi siinä ja mietin tämän täytyy olla tosi kaukaa menneisyydestä ja onkohan tuo edelläkulkeva mieshahmo jo edesmennyt??
Jatkoimme matkaa ja aukion taustalla näkyi upea kirkko,korkeine torneineen,huippuineen,tuli mieleen kuva Kölnin tuomiokirkosta.Sivuutimme senkin,kaartaen oikealle mäen korkeimmalle huipulle.Edessämme oli jälleen jo tutuksi tullut Marian kirkko,sinivalkoinen,kupolimainen,kaikki jotenkin pyöreän oloista.
Tiesin että minun osuuteni päättyy tähän,jätän heidät Jumalallieen hoitoon,Äiti-Jumalan rakastavaan syliin.Ei tuomittavaksi ja lyötyä lyödä,vaan armo ja rakkaus.
Olen useita viikkoja sairastanut ja viikon sairaalareissun jälkeen päätyönäni levännyt,nukkunut.Tuona aikana tuo"saattomatka"on minulle avautunut pala,palalta,siitä kerron vähän myöhemmin,nyt en vielä jaksa kirjoittaa pitkään.Tapaamisiin piakkoin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti