Näky

Kuiskauksia Keijumetsien uumenista Osa 2

Vieraskynästä, Valoa Rakkaudella

Haluan jakaa teille kokemuksen parin viikon takaa. Itse olen tainnut tarvita hieman mietintäaikaa, ennen kuin olen pystynyt tästä puhumaan mitään. Tiistaina (24.03.2015) tätä juttua kirjoittaessani, uutisiin ilmestyi Ranskan Alpeilla tapahtunut lento-onnettomuus. Tunnen sen takia vieläkin suurempaa halua jakaa tämä näkyni eteenpäin. Lohduttamaan lohtua tarvitsevia.

Tunnen itseni täysin noviisiksi tietynlaisten näkyjen suhteen. Uskon, että meille välillä näytetään välähdyksiä tulevasta tai menneestä, tai juuri samalla hetkellä tapahtuvasta. Meidät viedään paikkaan, jossa emme fyysisesti ole läsnä.

Tämä näky tuli minulle unen ja valveen rajamailla, siinä hedelmällisessä maaperässä jossa taivas tuntuu todellakin olevan auki. Annoin ajatusteni lipua meditatiivisen musiikin säestyksellä. Arkiset asiat kulkeutuivat ohitseni, musiikkiin kuulumattomat äänet menettivät merkityksensä. Yhtäkkiä näin edessäni seepian väristä kuvaa, kuin elokuvafilmiä. Näin ja tunsin yhtä aikaa asioita. Maassa oli jonkin kulkuneuvon rikkoontuneita osia, tajusin että oli tapahtunut paha onnettomuus. Osien seasta nousi juuri kuolleiden ihmisten hämmentyneitä sieluja, jotka katselivat järkyttyneinä ympärilleen. Tunsin näiden sielujen epäuskoiset ja yllättyneet ajatukset, tunsin tuskan ja ihmetyksen jota he tunsivat katsellessaan kehojaan, jotka olivat minulle näkymättömissä. Aivan pian näiden kehonsa menettäneiden sielujen luokse kuitenkin ilmestyi toisia sieluja, henkiä. Sielun saattajia, niin ajattelin. Jokaisen hämmentyneen sielun luokse tuli yksi tai useampi "vanha sielu". Lempeitä, rakastavia olentoja, joiden tunsin olevan jollain tavalla näille uusille tuttuja. Ehkä sukulaisia, ystäviä, menneiden elämien ihmisiä. Tiesin, että kaikki oli hyvin. Kukaan ei jäisi harhailemaan. Heistä pidettäisiin huolta.

Tässä vaiheessa minut päästettiin irti näyn otteesta. Tuntui kuin olisin ollut pitkällä matkalla. Mietin mitä on tapahtunut, onko jollekin läheiselleni sattunut jotain. Miksi näin yhtäkkiä niin spontaanisti, varoittamatta jotain tuollasta. Järkiminäni sanoi sen olevan kamalaa, koska onnettomuudesta ja kuolemastahan tuossa oli kyse. Sisäinen minäni; se lempeys, rakkaus, henkisen polun kulkija ja etsijä, tunsi rakkauden ja valon rinnassaan, keveyden siitä, että olin saanut todistaa jotain todella kaunista, toivoa antavaa.

Seuraavana aamuna (10.03.2015) avasin tietokoneen kahvikuppi seuranani. Avasin uutisotsikot, ja siellä kerrottiin edellisen päivän helikopterionnettomuudesta. Argentiinassa kymmenen ihmistä oli kuollut kahden helikopterin törmättyä toisiinsa vuoristossa. Suljin tietokoneen hämmentyneenä ja join kahvikuppini loppuun ikkunasta ulos keijumetsään tuijottaen.

Jokainen lukija ajatelkoon tästä mitä haluaa.

Rakkaudella
Valokeiju Edda