lauantai 26. syyskuuta 2026

YHTEYTEMME ÄITI-MAAHAN JA SEN MERKITYS?

Viime aikoina on yhteytemme Maa-Äitiin pyörinyt ajatuksissani,sen moninaisessa merkityksessä ja siinä tietoisuuden tasossa,kuin minulle nyt on mahdollista.Kaikki olemme yhtämieltä siitä,että luonto,vesi,ilma ja sen puhtaus ovat elintärkeitä meille ja terveydellemme,jopa tiede tutkimuksineen tukee tätä ajatusta. Nyt pureudumme syvemmälle jokapäiväisen elämän,sekä kokemuksen kautta.

Katsellaampa ensiksi lounas-tai päivällislautastamme,jossa on monia eri värejä,syömme sitä silmillämme, jolloin ruokahalumme herää.Mietitäämpä mistä tuo kaikki on peräisin? No ainakin toistaiseksi maasta, laboratorio tuotostakin on väläytelty. Kun ensimäisiä kertoja tein itselleni tämän"testin",koin vatavan kiitollisuuden maata kohtaan,joka ruokkii meidät! Siitä saakka olen pyrkinyt siunatessa ja kiittäessäni ruuasta,osoittamaan kiitokset myös äiti-maalle. Samalla ymmärsin entistä vahvemmin,kuinka tärkeää on pitää huolta luonnosta,eikä tuhota ja riistää kuten me valitettavasti teemme vieläkin. Olen saanut kokea myös jatkuvasti,kuinka luonnossa levoton mieli rauhoittuu ja verenpaineeni normalisoituu,energisoidun!

Ollessani nyt puoli vuotta estyneenä liikkumaan metsäpoluilla,huomasin outoa huimausta,tasapaino häiriötä,joka ei jotunut pelkästään varpaitteni vauriosta,aloin epäillä heikkoa yhteyttä äiti-maahan?Teen nyt vajaan km lenkkejä rantapolulla ja istun tuolilla pihanurmikolla maadoittaen itseäni jalkojen kautta syvälle maahan. Samaa teen päivittäin sisällä,jopa makoillessa se on mahdollista. Kas kummaa, liikkuminen on palannut entiselleen,vaikka jalkapohjat aristaakin.

Kerron vielä kokemuksiani energia-ja Rosenhoidoista,joita tein lähes 30 vuotta.Ehkäpä nuo havainnot auttoivat huomioimaan omalla kohdallani,mistä on kysymys? Suuressa asiakas määrässä oli myös muutama selvänäköinen Meedio. Kahdella heistä oli tasapaino ja huimaus ongelmana.Kuullostellessani kehoa,havaitsin heidän elävän ja olevan läsnä kehossaan vain yläosallaan,eli sydänchakrasta ylöspäin. Ihmisellä on 7 chakraa,joista 3 alinta ovat enemmän fyysiseen,materiaan ja myös maahan suuntautuvia. Ne eivät suinkaan ole vähempiarvoisia,vaan todella tärkeitä eläessämme tätä maa-elämää.Kaikista chakroista lähtee myös yhteys henkikehoihin,jotka kaareutuvat fyysisen kehomme ympärille,olemme kuin suojassa niiden sisällä. Etenkin meedioille on vaarana jäädä kellumaan fyysisen ulkopuolelle, elleivät pidä huolta maadoittumisesta. Yksi näistä hoitooni hakeutuneista tarvitsi Rollaattorin, pystyäkseen liikkumaan. Kerrottuani mistä on kysymys ja neuvottuani maadoittumisen,heidän tilansa normalisoitui ja apuvälinekkin tuli tarpeettomaksi tähän päivään saakka. Yhden henkilön joka otti sanomia henkimaailmasta vastaan yötä päivää,jouduin toimittamaan psykiatriseen hoitoon,hän selvisi. Tämä ei ole pelottelua,vaan toteamus siitä,kuinka tärkeää on pysyä maahan ja fyysiseen yhteydessä, ollessamme täällä,toisin sanoen jalat maassa,kurkotellessamme korkeammalle tietoisuuden tasolle!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti