Olemme varmaan itsekukin kokeneet kuinka aamulla on ihan kirkkaana vastaus siihen,mitä olemme eilen pohtineet.Lienemme myös kuulleet kuinka luovat taiteilijat keksijät ym inspiroituvat unen aikana. Suuret sävellykset saattavat syntyä yön tunteina. Voisikohan tämä ilmiö johtua siitä,että olemme unen aikana korkeammalla tietoisuudentasolla kuin hereillä,raskaan kehon"kahleissa".Jotkut unitutkimukset viittaavat tuohon suuntaan.
Kerronpa omakohtaisia kokemuksia tavallisen ihmisen vinkkelistä.
Aamulla heräillessä saattaa tulla kuin valmista tekstiä ja kehoitus kirjata ylös,jopa kertoa eteenpäin,kuten tänä aamuna.Nämä nyt julkistamani asiat koostuvat useammasta palasta nyt vuodenlopulla,yleensä aamulla tulleita.
Hiljattain heräsin tekstiin: tuleva vuosi on myllerrystä,kylläkin positiiviseen suuntaan kun ihmiskunnan ja planeetan tietoisuudentaso nousee huimasti,muutokset alkavat tapahtua kaikilla elämän osa-alueilla.(luulen että kysymyksessä oli vuosikymmenestä)
On puhuttu myös tahdosta ja itsekunnioituksesta. Kun heräämme tiedostamaan että ihminen on korkea Jumalallinen luomus,rengas näkyvän ja näkymättömän maailman välillä,nousee itsekunnioituksemme ja toistemme kunnioitus sille kuuluvalle tasolle.
Herätkää,parantuminen,eheytyminen tulee tapahtua tässä luomuksessa sisältä ulospäin ei vain ulkoa sisälle päin.Tällä menolla ihminen on kuin robotti,uusia siirrännäiselimiä,
uutta kemikaalia täys.Tulette Pian löytämään parempaa,tämä nykyinen jää välivaiheeksi.
Tulevalla vuosikymmenellä tiede alkaa löytää menetelmiä joilla tuetaan ihmisessä osin uinuviakin parantavia tasapainottavia kykyjä. DNA geenitutkimukset ja hoidot,sekä 24 kromosomiparin löytyminen vie siihen suuntaan.
Mietin myöhemmin,että tuohon suuntaan ovat luontaishoidot ja luonnonmukaiset "lääkinnät"pyrkineet,tukien ihmisen luontaisia kykyjä,epätasapainosta tasapainoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti