sunnuntai 16. elokuuta 2020

PELOSTA

Nyt tässä koronan koetellessa koko maailmaamme,tuntuu että pelko näyttelee myös suurta uhkaa,onhan todettu miten pelko aiheuttaa tressiä ja sitä kautta immuunipuolustuksen heikkenemiostä
Mieleeni muistui, Axel Fredenholmin kirja viisauden säännöt,jossa hän puhuu mm.ssa pelosta.
Kaivoin kirjan esiin ja haluan laittaa tähän katkelman kyseisestä kirjasta,eli mitä hän sanoo pelosta.

PELKO; 35. ELÄMÄN OHJE

EI OLE MUUTA PELÄTTÄVÄÄ KUIN PELKO ITSE

Tämä elämänohje puhuu puolestaan.Näyttää kuin ihmiset eläisivät jonkinlaisessa jatkuvassa pelossa. Niin pian kun he voittavat jonkin pelon elämässään,takertuvat he uuteen"mielipelkoonsa".

 Nämä pelot ovat seuranneet maan ihmistä siitä ajasta alkaen kun hän vielä oli eläimen kehitysasteella.mutta jatkuvasti lisääntyvän tietoisuuden myötä,hän voi päästä menneisyyden vaikutuksesta ja vapautua niistä malleista,jotka synnyttävät pelkoja ja kielteisiä tilanteita.

 Rakkautta ja pelkoa pidetään toistensa vastakohtina.Kaikki kielteinen on syntynyt yhdestä ainoasta käsitteestä;pelosta.Ja kaikki myönteisyys on saanut alkunsa rakkaudesta.Rakkaus on pelosta vapautumista.Mitä enemmän pääsemme pelosta,sitä suuremmassa määrin voimme korvata sen rakkaudella.Niin kauan kun on pelkoa,ei rakkaudelle ole tilaa.Kaikki mielessämme torjutut pelot voidaan korvata samalla määrällä rakkautta.Me käymme pelosta rakkauteen.Neljännessä ulottuvuudessa ei ole sijaa pelolle,ainoastaan rakkaudelle.Ja sinne me olemme matkalla.

                                                    ###########

VIISAS ON TÄYSIN VAPAA KAIKISTA PELOISTA

(Kirjan on toimittanut Kristina Wennegren Axel Fredenholmin pitämien luentojen pohjalta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti