Tehdessäni parikymmentä vuotta Rosen-ja energiahoitoja nousi monta kertaa ongelmien taustalta kyseinen epätasapaino.Syytkin olivat usein hyvin samansuuntaisia.
Kuvaava on lausahdus,naisen noustessa hoitopöydältä; Koko ikäni on pitänyt olla helkkarin kova jätkä. Hän oli hoitosarjan aikana tehnyt oivalluksia päästen ytimeen miksi,mikä mättää kun kaikki itseasiassa on elämässä ulkoisesti hyvin. Tässä tapauksessa se oli pojan puute perheessä,sitä aukkoa hän paikkasi niin työelämässä,kuin vapaa-ajalla juosten maratoonia ja kun ei enää suoriutunut puolikkaastakaan(30km) se oli katastroofi. Naiseutensa hän oli latistanut,kokien että hänen vasen puolensa on pienempi kuin oikea(se myös näytti pienemmältä) Kehomme vasen puoli ilmentää feminisyyttä ja oikea maskuliinisuutta,vaihtuen päänaluella päinvastaiseksi.
Muistan myös monia naisia urani taipaleelta jotka ovat hakeneet isän hyväksyntää ja kiitosta koko elämänsä ajan ja edelleen vaikka isä on jo tuonilmaisissa
Edelläoleva esimerkki on ääripäästä,mutta samansuuntaisia löytyy runsaasti.Poikia ehkä hemmotellaan,tai heille sallitaan etuoikeuksia moralia myöten.Koko meidän järjestelmämme yhteiskunnissa ja uskonnoissa on samansuuntainen.Vielläkin meillä on jäänteitä uskomuksista että esim.mustat ja naiset ovat vähemmän älykkäitä.
Miehet johtavat tätä maailmaa maskuliinisin ottein(usein vääristyneen maskuliinin) Kun seuraa kansojen johtajien otteita tälläkin hetkellä,on tuo helppo havaita.Ei tämä ole sukupuoli kysymys,miehillä on kieltämättä hyviä avuja johtoon,rohkeutta,voimaa suojella kansaansa,mutta jos toinen puoli,eli feminiset ominaisuudet ovat hukassa,suorastaan kiellettyjä,on jälki juuri nykymenon mukaista.Sotaiset jääräpäät pullistelee.Onneksi on tasapainoisempiakin johtajia,mutta pienten kansakuntien vaikutus on vähäisempi,esimerkki ja jalan jälki voi kuitenkin vaikuttaa.
Me ihmiskuntana tarvitsemme v a l l a n k u m o u k s e n, ei niin että naiset kaappaavat vallan ja alistavat miehet,ei sinne päinkään,vaan että molemmat olemuspuolemme tulevat käyttöön yhtä arvostettuna. Pelolla,syyllisyydellä,voimalla hallitseminen niin yhteiskunnissa kuin uskonnollisissa yhteisöissä on vienyt harhaan,nyt tarvitaan rakkaudellista,äidillistä,hyväksyvää syliä.Sitä kaipaa etenkin nuoriso,syrjäytyneet,vähempiosaiset.Ei vihapuheita,syyllistämistä vaan lempeitä tekoja,auttavaista mieltä.Sitä kumpuaa tasapainossa oleva yksilö,josta yhteisöt ja kansakunnat koostuvat.
Mielenkiintoista kun suostuin(ja uskaltauduin)tästä aiheesta kirjoittamaan,pukkasi työkaluja eri tahoilta kuten nämä oheiset kuvatkin.Mielestäni nämä selkeyttää sanomaani.Chakra-aura järjestelmä on ennestään tuttu ja kertoo kuinka energia virtaa joka suunnasta ja suuntaan ihmisen ollessa tasapainossa.Ihminen on tietoinen ja läsnä fyysisesti,henkisesti ja hengellisesti niin itsessään kuin ympäristönsäkkin kanssa.Lyhyesti sanottuna nyt hetkessä yhtä kaiken kanssa.
Alempi kuva kertoo feminisen ja maskuliinisen olemuspuolemme tasapainosta itsessämme ja sitä kautta parisuhteessa.Kunnioittakaa toinen toistanne ei ole vain fraasi,niin tulisi olla kaikissa ihmis
suhteissa ja varsinkin parisuhteessa.Olisiko niin että meidän tehtävämme on kutsua esiin partnerimme molemmat ominaisuudet,naisinen ja miehinen,(pyhä naiseus ja pyhä miehisyys)sitä kautta löytyy myös pyhä sexi. Virtaukset eivät ole vain kahden alimman chakran alueella(katso chakra kuvaa)vaan sydänchakrassa ja siitä ylöspäin. Sanotaankin että ihminen on silloin lähinnä Taivasta/Jumalaal.
Tällaisia onnen autuuden hetkiä voi olla rukouksessa,meditaatiossa ym.sen kaltainen.
![]() |
Lisää kuvateksti |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti