maanantai 14. maaliskuuta 2016

TUOMISIA TENERIFALTA

On tapana tuoda tuliaisia ulkomaan matkoilta,niimpä minullakin on lukijoilleni tuomisena jotain.Arvaatte varmaan ettei se ole aineellista tavaraa,sitä en juurikaan harrasta edes läheisilleni,vaan mieluummin elämyksiä ja henkisempää.
Kolme kuukautta Tenerifalla voisi olla jo itsessään mielenkiintoinen kertomus,varsinkin kun olemme viettäneet 15v.den aikana 10 talvea siellä. Olemme voineet tutustua sikäläiseen elämänmuotoon,kulttuuriin,sos.ja terveys palveluihin nähtävyyksien lisäksi. Ihmeille uskollisena minulla on tulijaisina muutama  i h m e.

Meillä Suomalaisilla on siellä runsaasti tarjolla suomi-tenerifa seuran,sekä ev.lut.srk taholta toimintaa. Lisäksi meitä henkisiä etsijöitä kokoontuu n.20 henkeä parin viikon välein hiljentymään,keskustelemaan tietyistä teemoista.
Joskus myös meditoimme tai käytämme vahvistus-tai enkelikortteja inspiroituaksemme.Kerran nostin kortin jossa kehoitettiin hiljentymään ja meditoimaan.Olin lyönyt laimin sitä puolta elämässäni ja koin kehoituksen oikeaan osuneeksi. Laitoin pikku alttarin,Kristus kuvan,Jumalatarta kuvaavan Sofian,kynttilät ja ruusun.Tunsin heti hiljentyessäni rauhaa jota todella tarvitsin.
Siinä silmät sujettuina aloin nähdä sieluni silmin jotain tosi erikoista.Alttarilleni kuvien päälle ilmestyi Jeesus ristillä.Hän oli laiha,ikäänkuin kuivunut langan ohueksi.Kuva alkoi siirtyä vasemmalle ja tilalle liukui viehkeä femininen olento,vaalean punainen harsomainen viitta ympärillään.Hänen asentonsa oli kuun sirppiä muistuttava syli auki,kädet alaspäin,kuin kohti planeettaamme.Näky oli todella kaunis ja viehkeä.Hetken ihailtuani kuulin Kristuksen puhuvan:
H
Nyt kuuluu maskuliinisen antaa tilaa feminiiniselle.En ole jättämässä teitä,kysymys on tasapainosta Jumalan joka mielletään miehiseksi isäksi ja Jumalattaren joka on äidillinen.Nyky ihmiskunta tarvitsee kipeästi äidin rakastavaa syliä.Tämä koskee sekä Jumalkäsitystämme että ihmiskuntaa,tulee olla tasapaino maskuliinisen ja feminisen kesken.

Mietin myöhemmin tuota sanomaa järkeillen.Meissä ihmisissä,niin naisissa kuin miehissä on sekä maskuliininen että femininen olemuspuoli.Se herkkä tunteva,tunteileva,rakastava äidillinen on vähemmällä käytöllä,taka-alalla oleva. Samoin Jumala mielletään tuomitsevana isähahmona.Jostakin nousi aika räväkkä lause:
Isä-Jumala on tarpeeksi kurittanut lapsiaan,nyt on aika äiti-Jumalan rakastavalle sylille.
Uskon että kysymys on Jumalan eri olemuspuolista,me ihmiset olemme omaksuneet voittopuolisesti tuon maskuliinisen,isästä kun on kysymys.

Ihmettelin myös,miksikähän olin ottanut mukaani tuon vaatimattoman näköisen Kristus kuvan,kun yleensä kuljetan pientä matka-ikonia.Siitä ja missä tilanteessa olen sen hankkinut n.30 vuotta sitten,kerron myöhemmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti