(julkaistu 22.06.3015 keijunkuiskauksia.blogspot.com)
Hei Ihmeistä lukijat!
Kuulumisia pitkästä aikaa täältä Keijumetsän uumenista. Oma blogi on vienyt niin mukanaan, samoin kuin tämä ympäröivä todellinen maailma, että hyvistä aikeista huolimatta vierailuni täällä Ailan blogissa katkesi kuin kanan lento. Mutta kanatkin taitavat lennellä harvakseltaan, joten jatketaan eteenpäin kesän lämpöä kasvatellen.
Kerron teillekin juhannuksen taikayöstä, jonka sain kokea. Valoisat kesäyöt kuljettivat minut puolihuolimattomasti juhannuksen viettoon keskelle itäistäkin itäisempää Suomea. Keijumetsän asukki tunsi olonsa hyvinkin kotoisaksi menninkäismetsän ja vedenneitojen kodin läheisyydessä. Sen verran tuo reissu kuitenkin pudotti pois omilta alueiltani, että nostin Diana Cooperin Valonenkelit-pakasta kortin, kysellen aatto-illaksi osviittaa. Sain sillä hetkellä hyvin omituiselta tuntuvat kortin. Kortti puhui haavoittuvuudesta, itsensä avaamista aivan täysin, vailla pelkoa. Mietin mitä ihmettä se tarkoittaisi. Mutta siitähän se selvisi illan mittaan, kuten aina.
Ja niinhän siinä kävi, että avasin itseni täysin illan kuluessa. Löysin itsestäni uusia puolia, joiden tiesin kyllä olevan olemassa. Aavistuksina, vanhoina muistoina, tunteina, kuvina, käden liikkeinä. Löysin itsestäni sen metsänmuorin, jonka luokse kipuilevat tulevat parannusta hakemaan.
Tapasin yön lähestyessä nuoren neidon, kovasti kipuilevan. Istuin viereen, enhän voinut antaa toisen kärsiä, jos pystyisin jotenkin auttamaan. Särkylääkkeet jäivät keijutuvan kaappiin, mutta kaikkea muuta löytyi. Huomasin kietovani tuon tytön parantavaan säteeseen. Se soljui ulos suustani sanojen hellänä virtana, käsistäni se säteili energiavirtana, taskuistani kivien voimana ja pussukoistani luonnonlääkkeinä. Käteni löysivät kipuilevat paikat ja kuumat energiat sulattivat kipua hiljalleen. Tuntui todella, että sanani kietoutuivat tuon nuoren tytön ympärille tunkeutuen soluihin luomaan uusia ajatuksia, ja herättelemään vanhoja ikiaikaisia muistijälkiä. Aivan kuin metsän muorin lempeä kokemuksen ääni (mistä se tulikaan) olisi antanut tytöllekin luvan avautua ja ottaa tietoa vastaan. Tietoa, jota ei ole tarjolla siinä elämänpiirissä, joka tytön ympärillä arkisin on.
Tunsin itsekin olevani jossain aivan eri elämässä, eri ajassa, kun "hoidin" tyttöä. Suustani tulivat automaattisesti sanat: "Enhän mie voi sinnuu parantaa, mutta mie pystyn auttamaan sinnuu nyt, ja voin auttaa sinnuu auttamaan ihteäsi".
Seuraavina päivinä ymmärsin, että Arkkienkeli Rafael on kulkenut kanssani jo kauan. Rafaelhan on parantaja-enkeli. Häneltä voi pyytää apua ja neuvoa niin fyysisiin kuin henkisiinkin kipuihin. Kaulassani on enkeli-koru, ja pieni vihreä sydän. Olen aina ajatellut niiden olevan yhdessä Rafael. Olen tuntenut vetoa ns. vanhan ajan parantajaeukkoihin niin kauan kuin muistan. Siksikin ehkä ajautunut elämässäni näitä polkuja pitkin. Vuosien mittaan nuo ajatussäikeet ovat kiertyneet eri suuntiin, löytäneet luonnollisempia uomia. Haaveilen, että jonain päivänä minä todella olen se "parantajaeukko siellä keijumetsässä". En väkisin, en pakolla. Mutta valmistaudun ajatuksin ja teoin siihen, että jos se on minun elämänpolkuni, niin olen halukas sitä kulkemaan. Kivikoita ja varjoja pelkäämättä. Arkkienkeli Rafaelin suojeluksessa.
Kaiken tuon edellä kuvaamani jälkeen tunsin itsekin puhdistautuneeni. Aivan kuin taivaalliset, itse Alkulähteestä peräisin olevat energiat, olisivat kautta kulkiessaan puhdistaneet myös minua, aivan kuin energiaryöppy olisi nostanut omaa energiatasoani ja henkisiä säikeitäni korkeammalle pysyvästi. Aivan kuin vanhoja muistisäikeitä olisi taas aktivoitunut roppakaupalla. Aivan kuin olemassa olevat ajatukset olisivat saaneet nähdä, että nuo ajatuksethan jatkuvat vielä paljon pidemmälle kuin olisi voinut aavistellakaan.
Menin vielä aamun jo sarastaessa laiturille peilityyntä järvenselkää katselemaan. Luontoäiti huikaisi taas minua kauneudellaan oikein kunnolla. Kun katsoi alas järveen, ei enää voinut tietää kumpi on taivasta ja kumpi vettä. Vedenpintaan heijastuva kuva näytti todellisemmalta, syvemmältä, kuin taivas taivaalla. Kyllä siinä pieni luonnonlapsi tunsi olevansa todellakin luontoädin syleilyssä. Tainomaisen yöttömän yön hellässä energiahoidossa.
Rakastaen,
nöyränä elämän edessä,
onnellisena valonvälähdyksistä,
Rakkaudella
Valokeiju Edda
ps. Avasin vihdoin "yhteyden Keijumetsään", eli minuun saa halutessaan yhteyden sähköpostilla keijunkuiskauksia@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti