lauantai 2. toukokuuta 2015

KUMPPANUUDESSA KORKEAMMAN KANSSA

Olen lukenut kanavoituja tekstejä ja muutaman kirjankin.Myöskin olen kertonut blokissani sekä kirjassani Ihmeitä tapahtuu,omista unista,näyistä,viesteistä ym.sen kaltaisesta,ollen kuitenkin epävarma,kuinka se on mahdollista,mitä siinä tapahtuu?On myös suuria parantajia tänäkin päivänä,elikkä tekoja sekä kanavointeja.Olen ollut taipuvainen ajattelemaan että ihmisen henki-sielun
tilalle astuu suurempi unversaali,Jumalallinen voima? Kaipa olen lähettänyt sanattoman kysymyksen ja sain hiljattain siihen vastauksen.Ei ole kysymys valtauksesta vaan kumppanuudesta.
Selvennykseksi kerron vanhassa ja uudessa energiassa elämisestä ja toiminnasta.

Siirtyessämme vanhasta uuteen energiaan on tapahtunut ja tapahtumassa oleellisia muutoksia,
Esimerkiksi oman elämän hallinnassa alamme pikkuhiljaa siirtyä matkustajan paikalta ohjauspyörään
Me elämme vapaan valinnan planetalla ja jos asiat eivät suju mielemme mukaan,syyttelemme helposti ulkopuolisia tahoja,muita ihmisiä,Jumalaakin.Nyt alkaa olla aika ottaa vastuuta elämästämme,sen suunnasta,terveydestä,kaikesta,ei kuitenkaan yksin vaan kumppanuudessa Jumalallisen kanssa.Se on kuin omat kädet ohjauspyörällä,mutta kumppanin,korkeamman voiman
käsi kätemme päällä.Olemme etsimässä tasapainoa valinnan ja vastuun suhteen,kaikessa tulee olla
tasapaino.

Nykyisin on maailmassa paljon kanavoijia,olkoon se tekstien tai parantamisen muodossa,niissä on kysymys kumppanuudesta,ei valtauksesta.Jos kumppanina on puhdas valo ja rakkaus,sanoma ja teot
ovat sen mukaisia.Ei pelottelua ja väkivaltaa,vaan lempeää,hyväksyvää.Juuri tuosta erosta huomaa onko toimintamme vanhassa vai uudessa energiassa.Me ihmiset heräilemme auttamaan katastrofeissa,
Kansakunnat sivistyneessä maailmassa pyrkivät hoitamaan konflikteja neuvotellen ei sotien.

Luova intuitio on nousussa,niin eri tieteitten alalla,kuin meillä tavallisilla taaperoillakin.Me voimme pyytää korkeamman valon ja rakkauden,alkulähteen yhteistyötä,kumppanuutta korkeamman itsemme
kanssa ihan tässä tavallisessa arkielämässä,työssä ja toiminnassa.Kiehtovaa,eikö totta,jos voimme saada tukea,kumppanuutta,nähdä vaikka ohjaavia unia,sanomia,jopa olla kanavana palvellaksemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti