Tunisian matkan tuomisina minulla on pari ihmettä. Toinen niistä tuli unessa ja toinen rukous/meditaatiossa.
Ensimmäisenä tahdon kertoa unen, jossa minulle annettiin tehtävä, hyvin ehdottomana.
Olin tutustunut ikäiseeni suomalaiseen naiseen Tunisiassa kaksi vuotta sitten ollessamme samanlaisella 7 viikon lomapaketilla. Hänen miehensä oli kuollut 3 vuotta aikaisemmin ja suru, itkuherkkyys oli usein läsnä. Nyt tavatessamme huomasin hänen olevan paremmin tasapainossa. Eräänä päivänä näin hänet alakuloisena, surullisena. Kysyin; onko jotain tapahtunut, olet surullisen näköinen? Hän puhkesi itkemään ja sanoi, huomenna on mieheni kuolemasta 5 vuotta, kaikki nousee taas mieleen. Me olimme aina yhdessä 40 vuotta, ei koskaan erillään edes yön yli.
Otin hänet syleilyyn tuuditellen, eipä siinä juuri muuta osaa tehdä. Seuraavana yönä näin ihmeellisen unen. Unessa me nukuimme hänen kanssaan parivuoteessa, hän vasemmalla ja minä oikealla puolen vasemmalla kyljelläni. Hänen kuollut miehensä tuli herättäen minut painamalla voimakkaasti vasenta käsivarttani kyynärtaipeen sisäpuolelta. Sen jälkeen hän alkoi painaa kädellään jälleen voimakkaasti lapaluitteni välistä ikään kuin työntäen kohden vieressäni nukkuvaa vaimoaan. Hän sanoi minulle; sinun on herätettävä Liisa (nimi muutettu) ja kerrottava, että olen usein hänen läheisyydessään, mutta hänen surunsa estää saamasta kontaktia, paitsi unessa.
Tässä vaiheessa tapahtui jotain tosi outoa. Joku alkoi puhua kauttani heille molemmille. Se oli kuin oppitunti yläkerrasta tähän tapaan: Teidän on aika päästää irti, ette saa roikkua enää toisissanne. Teidän tulee jatkaa matkaa kumpikin tahollaan, kiinni pitäminen estää sen, on aika siirtyä eteenpäin. Ei se tarkoita hylkäämistä, muistot saa elää, mutta takertuminen on pahasta, henki-sielun tulee olla vapaa tulemaan ja menemään, elämään.
Herätessäni aamulla minulla oli voimakas tietoisuus siitä, että tämä viesti on vietävä perille eli Liisalle, vaikka tehtävä tuntui vaikealta. Kerroin aamiaisella nähneeni merkillistä unta, joka kuuluu kertoa sinulle kunhan on aika. Iltapäivälle kului aika ennen kuin sain rohkeutta ja voimia kertoa uneni. Liisa oli liikuttunut ja kiitollinen, että kerroin sen hänelle. Kun erosimme hänen huoneessaan, hän sanoi sytyttävänsä kynttelin ja istuvansa tovin hiljaisuudessa. Kun olin ollut jonkin aikaa huoneessani, tuli voimakas tunne ja merkki, että joku tarvitsee apua. Hiljennyin oitis ja pyysin saada olla kanavana. Silmät suljettuina istuen oli jotenkin hyvin pyhä tunne. Pian näin kuin kaksi enkeliä tai henkiolentoa, jotka saattelivat ihmishahmoa (henkeä) yläviistoon oikealle, pois päin minusta. En silloin analysoinut näkyäni, mutta myöhemmin ajattelin, voisiko olla, että kyseisen pariskunnan välillä tapahtui todellakin irtipäästäminen ja mies pääsi jatkamaan sinne mihin kuuluu, valoon, kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti